torstai 30. kesäkuuta 2011

nude and pink





Ois niin kauheest kerrottavaa ja niin vähä aikaan. No kuitenkin tänään käytiin Porvoossa(aah niin rakastan tota paikkaa!!) hieman shoppailemassa ja syömässä erittäin idyllisessä ja muutenkin kauniissa ravintolassa. Shoppailuunhan kuului esim. mini kahvinkeitin, ja tästä voikin jo päätellä paljon, nimittäin viime viikolla kirjoitin alivuokrasopimuksen Espoosta! Oon niin onnellinen, vaikka se onkin vain pikkuruinen huone. Shoppailua on tullut muutenkin tehtyä lähi aikoina aika paljon, mutta tänne blogiin asti ne eivät ole päässeet kuin osana asua joskus(+kaikki suloiset sisustus jutut), niinkuin nuo uudet balleriinat, jotka eivätkään olleet niin hyvä vaihtoehto kuumalle shoppailureissulle.

sunnuntai 26. kesäkuuta 2011

And tonight, let's enjoy life











Paaaljon kuvia! Olisi luultavasti ollut enemmänkin tänne lisättäviä kuvia, mutta eiköhän nämä riitä kertomaan että Juhannus oli oikein mielenkiintoinen ja hauska! Kun ei ole odotuksia niin loppujen lopuksi kaikki meneekin oikein erinomaisesti ja juhannus yöhän piti valvoa ja niin teinkin! Eilinen olo oli myös sen mukainen..

torstai 23. kesäkuuta 2011

Keski kesän juhla


Ois niin kauheest kerrottavaa mut taidan kertoo ne sit juhannuksen jälkeen.. Omasta juhannuksesta tuskin tulee mikää ihmeellinen näillä suunnitelmilla, joka hieman suututtaa mutta eipä voi mitään kun yksi on kipeä ja toisella ei ole rahaa ja kolmas pääsis juhlimaan vasta illalla. No katsotaan mihin joudutaan, mutta oikein hyvää ja railakasta juhannusta teille lukijoille! Pliis tulis huomiseks ees lämpösempi!!!

tiistai 21. kesäkuuta 2011

twins



Oltii viime viikol kattoos maailman sulosinta kaksospoikaa! Ja toinenhan näistä söpöistä on mun eka ja ihanin kummipoika, oon niin innoissani, en oo vaa oikein varma mitä ostaisin ristijäislahjaks.. Noi kuvat ei ehkä oo sielt parhaimmast päästä, mut kyl parempaa on vielä luvassa! Haluun olla maailman paras kummi, jolla on maailman ihanin kummipoika!
Ps. Pääsin mun järkyttäväs juurikasvusysteemist eilen pois, loppu tulos ei ollu ihan sitä mitä hain mutta on se parempi ku toi, kuvaa varmasti huomenna!
Pps. Tää on muutes mun 300 postaus Jeejee!

lauantai 18. kesäkuuta 2011

I'm flirtin with my eyes, wanna leave with you tonight







Pitkäst aikaa oikeest tosi hyvä ilta eilen! Häistä suoraa vaa vaatteet vaihtoo ja pyöränkaa Jennille, jossa olikin taas pieni yllätys kouluun pääsemiseni johdosta, thanks my honey! Ja sitte lähettiiki jo kaupunkiin päin ja ilta vaan parantu entisestään. Ainostaa pyörän taluttaminen satees 5km ei ollu ihan nii kivaa, mut seki meni! Tänää on taas ollu niin lepäämis päivä! Toivottavast teilläki oli hyvä viikonloppu! ainii hups kirppikselt ois pitän haken tavarat pois mut unohin! huomen sitten..

Pienissä häissä








Eilen olin juhlistamassa kummini häitä. Häät olivat hyvin(todella!) pienet, vähän porukkaa ja vihkiminen maistraatissa. Mutta siltä aivan erinomaiset häät, morsian oli kaunis ja sulho oikein komea. Joka kesä niin pitää päässä aina yhtiin häihin, check! Asu oli nopeasti kaapinpohja mekko, joka nähtiin viimeksi päälläni 2vuotta sitten yhdissä häissä. Ei tässä mitään onnea paljon tuoreelle avioparille!

torstai 16. kesäkuuta 2011

Finally dream comes true! Jeejee


Kyllä hymyilyttää kuvissakin, koska sain tietää tänään aamulla 8.30 herätyksellä että "Hurraa Salla pääsit Espooseen kouluun!!" Vaikka olikin aika tiedossa että pääsisin, mutta kyllä se silti on jotenkin tosi iloinen asia ja sen johdosta käytiin ulkona syömässäkin! Toinen eli noi järkyt Vilan sovituskoppi asukuvat, oli siis eiliseltä kun päädyttiin rosan kanssa Kouvolaan, tulihan pari juttua ostaneeksi siltä reissulta.. Nyt en osta enään mitään piste!(yritys hyvä kymmenen..) Ainiin ja joku mukava nainen kehui minun turbaania, jee! and tykkään hurjasti mun karvaliivistä!

keskiviikko 15. kesäkuuta 2011

Olen onnellinen, mitä sä luulit?




Keväällä löysin täydellisen tuoksun itselleni, mutta 60e hinta jätti aina tämän ihanan yksilön kauppaan, joka jokakerta harmitti paljon. No mutta kun koulu päättyi, rehtori sanoi nimeni kun stipendejä jaettiin. Olin aivan äimänkäkenä, eihän se nyt oisi voinut olla mahdollista että MINÄ saan meidän hienosta luokasta ainoastaan stipendin, mutta niin kävin ja sehän minua lavalla naurattikin, joten kiitos Keskuskoulu ja sen opettajat! Nyt omistan maailman täydellisimmän tuoksun itselläni, olen erittäin iloinen.

tiistai 14. kesäkuuta 2011

Shopaholic


Olin tehny hienot kollasit yms, mut eiköhän sitten mun tuuril nii ne ei lataudu minkää kautta tänne blogii! Oishan se taas ollu ihan liikaa pyydetty et asiat ois ollu selkeemmin. Niin sain tänää viikonlopun töistä palkan ja sittenhän sitä vahingossa tuli tuhlattua, mutta nytten on hyvin iloinen nainen täällä uusien tavaroittensa kanssa! On tuossa myös Jyväskylästä ostetut Gt.n jutut ja jotain vanhempian kirppis löytöjä.

    Vyö seppälä, kello Glitter

 Panta Pieces, kaulakoru h&m

 2x sortsit 2nd hand

 2nd hand

 Ginatricot

 Ginatricot

 2x laukut 2nd hand

2x huivit 2nd hand

maanantai 13. kesäkuuta 2011

Jyväskylä; tuhansien hyvännäköisten miesten kaupunki


No selvittiimpä sitten kuitenkin Jyväskylän matkasta vain parilla arvella. Kyllä suututti 7h päiväs seissä teltassa myymäs muikkuja kun muut ihanasti otti aurinkoa ja vietti kauniita kesäpäiviä. Ongelmia kyllä matkasta löytyi melko paljon, mutta ei voi mitään. Aivan ihana kuva jäi kyllä Jyväskylästä, täynnä miehiä, kaunis paikka ja aivan ihanan lämmin(ei osunut kylmä merituuli niinkuin tänne Kotkaan) Pari ostostakin tuli ostettua vaikka rahat olikin vähissä ja niistä tälläviikolla enemmän. Tänään luvassa siivousta ja ilta päivällä katsomaan suloista kummipoikaani!

keskiviikko 8. kesäkuuta 2011

9.6-18.6.2011


No nyt se on taas täällä! Nimittäin vein tänään tavarat kirppikselle ja huomenna sieltä voi jo mennä ostamaan kaikkea mukavaa! Nyt jopa luovuin hyvin monesta jutusta, koska vaatteita on vain niin paljon, eikä ole yli hinnoiteltua! Kaikki siis ostoksille!:) ps. huomasin että pöytä on sama kuin viimeksi, joten vanha kuva saa kelvata!

Tapaamisiin





Viime päivät on menny Suvin nimppari piknikillä, aurinkoa ottaessa, maakis hengailulla(+hyvät maisemat), kirppis kamojen viennillä ja tavaroitten pakkaamisella! On se nyt niin ihanaa kun on lämmin ja aurinko paistaa, mutta toisin on viikonloppuna tai okei huomisesta lähtien kun lähden töihi Jyväskylään kalamerkkinoille ja tulen vasta sunnuntaina. (vihaan ruuan myymist..) no mut sit taas hymyilyttää kun palkka tulee tilille, nyt pakkaamaan ja minusta seuraavan kerran ensi viikon alussa, tapaamisiin!:)